Sisilia – Marsala     


Marsala-viini sai nimensä samannimisestä kaupungista Sisilian länsirannikolla. Itse kaupungin nimi on on lähtöisin Marsallah-el-allahista, joka tarkoittaa Allahin satamaa. 1770-luvulla englantilainen kauppias Woodhouse saapui saarelle ja hän piti kovasti alueen makeasta viinistä. Se muistutti hänen mielestään hieman portviiniä tai madeiraa, jotka olivat hyvin suosittuja siihen aikaan. Paikalliseen viinin lisättiin makeaa keitettyä mehua ennen viinin kypsyttämistä tynnyreissä. Woodhouse osti viiniä 20 000 litraa lähetettäväksi Englantiin. Hän lisäsi siihen hieman alkoholia parantaakseen säilyvyyttä merimatkaa aikana ja näin Marsala, joka on siis väkevöity viini, oli syntynyt.

Marsalan lajeja voidaan luokitella värin, kypsyysasteen tai makeuden mukaan. Marsalaa valmistetaan kullan, ambran tai punaisen värisenä. Luonteenomaista viinille on monipuolinen aromi, jossa voi aistia myös alkoholisuutta. Kullan väristä Oroa ja Ambra viinejä vamistetaan Grillo, Catarratto, Ansonica ja Damaschino lajikkeista. Rypäleet voivat myös olla vaihtoehtoisia toisilleen. Punaisen Marsala Rubinon rypäleitä ovat pääasiallisesti Perricone, Calabrese ja Nerello Mascalese eri suhteisina. Sekoitukseen voidaan käyttää myös muita paikallisia alalajikkeita.

Marsalaa voidaan kypsyttää eri pitusia aikoja, vuodesta kymmeneen vuoteen. Vähintään vuoden tulee kypsyttää Fien Marsalaa, kaksi vuotta Superiorea, neljä vuotta Superiore Riservaa, viisi vuotta Vergine, Soleras Vergine ja Soleras Stravecchio Marsalaa, ja kymmenen vuotta Vergine ja Soleras Riserva Marsalaa.

 


Sisilian alueen viinien alkuperäisnimityksiä:

Alcamo (myös: Bianco di Alcamo)
Cerasuolo di Vittoria
Contea di Sclafani
Contessa Entellina
Delia Nivolelli
Eloro
Etna
Faro
Malvasia delle Lipari  
Marsala
Menfi
Monreale
Moscato di Noto
Moscato di Pantelleria
Moscato di Siracusa
Riesi
Sambuca di Sicilia
Santa Margherita di Belice
Sciacca